Niinpä vain olin mennyt ja varannut ratsastustunnin Keijukummun tallilta! Olin ollut kovastikin miettivinäni juttua ennen kuin toimin, mutta silti jälkeenpäin hieman hirvitti. Ohjattu tunti olisi toki vain hyvä asia, kun joku muu katsoisi menoa ja kertoisi, mitä pitää korjata. Vieras ympäristö sen sijaan jännitti. Miksi oli pitänyt varata ihan vieraalta tallilta, kai nyt joku valmentaja olisi Pyökkihoviinkin tullut? Näissä mietteissä lainasin isältä auton ja serkulta trailerin. Serkku antoi kaksi vaihtoehtoa: uusinta, hienointa ja kalleinta mallia olevan henkilökohtaisen edustustrailerinsa, tai vanhemman ja vaatimattomamman "ei sitä kehtaa edes pihassa siirtää" -kopin, joka tosin minun silmääni näytti aivan hyvältä. Valitsin siis jälkimmäisen. Sen kanssa meitä ei Keijukummussa luultaisi paremmiksi kuin olimmekaan. Kotona Pyökkihovissa keräsin Jesperin tavaroit autoon. Satula, suitset... pintelit, pari harjaa ja kaviokoukku. Porkkanoita! Päädyin vaihtamaan puhtaan, vihreän satulahuovan ja valitsin sen sävyyn sopivat vihreät pintelit. Turparemmiä en sentään lisännyt suitsiin, jonkilainen puskastatus sentään piti säilyttää. Yritin psyykata itseäni tulevaan koitokseen. Eniten jännitti vieraat ihmiset, kaikki katsoisivat! Jesperin ruokia sekoittaessani olin jo vähällä perua koko jutun, mutta sain ylipuhuttua itseni. Tarvitsimme tuntia, jos ei muuten niin edes Jesperin takia. Voisin korjata virheitäni ja tehdä ponin olon paremmaksi. Sen vuoksi päätin uskaltaa, ja sitä paitsi pitkä ja piinallinen taisteluni heinäverkon kiinnityksen kanssa ei saanut mennä hukkaan! Karsinaa siivotessani Daisy sattui kävelemään ohi. Vaihdoimme muutaman sanan ja valitin jännityksestä. Tämän takia en kilpaile! Daisy tsemppasi ja vannoi tunnin onnistuvan, Jesperin kanssa ei mikään voisi mennä vikaan. Tai ainakin siihen vaadittaisiin jotain erittäin epätavallista. Jesper oli jo täysin toipunut rokotuksesta. Viikko oli mennyt kävellessä, mutta maastot olivat tulleet tutummiksi ja oma kuntoni kasvanut. Toivottavasti ainakin. Harjasin ponia käytävällä karsinan edessä. Se oli taas leikkinyt hiekkakakkua, joten olin kaapinut enimmät irtoliat pois jo ulkona. Epätoivoisesti pyörittelin kumisualla karvojen pöllytessä. Poni oli taas mitä parhaalla tuulella: se mupelsi takkiani, harjoja, naamaani ja riimunnarua. Oli ihanaa saada se takaisin parin päivän apatian jälkeen. Kovin paljon emme olleet ehtineet verrytellä ennen tuntia, mutta siellä olisi luvassa taivuttelua ja rennoksi ratsastamista. Sellainen sopi meille tässä vaiheessa paremmin kuin hyvin. Tavallista huolellisemman harjauksen ja kiillotuksen jälkeen tarkistelin vielä, että kaikki oli varmasti mukana. Kunhan nyt edes kypärä, satula ja suitset olisi, niillä pääsisi jo pitkälle. Vein Jesperin pihalle. Se valpastui tajutessaan pääsevänsä ajelulle. Heitin riimunnarun sen kaulalle, ja poni tepasteli autoon käyden samantien käsiksi heinäverkkoon. Suljin takapuomin ja sillan ja annoin sivuovesta vielä muutaman palkintoporkkanan matkustajalle. GPS kertoi parhaan reitin, eikä matkasta tullut pitkä. Siitä huolimatta se tuntui pitkältä, kun huolestunut luonne ehti mielessään kehitellä vaikka mitä hirveyksiä. Keijukummun pihaan ajaessani jännitykseni vain kasvoi. Onneksi olin lainannut vaatimattoman trailerin, joten kukaan ei vahingossakaan pitäisi meitä suuremmassa arvossa kuin ansaitsemme. Parkkeerasin toisen trailerin läheisyyteen ja peruutin Jesperin ulos kopista. Poni haisteli ilmaa, hirnahti hiljaa ja keskittyi sitten vaatimaan palkkiota hyvästä käytöksestä. Laitoin sen näennäisesti kiinni trailerin sivuoveen. Tallin piha oli siisti. Kauempana näin kentän ja siellä vielä pyörivät hevoset. Ilma oli ihan miellyttävä, pilvistä ja pieni tuulenvire. Onneksi olin pukeutunut hyvin. Harjasin Jesperin pintapuolisesti, kotona aiemmin tehty perusteellinen kiillotus riitti. Kaviot tarkastin vielä uudelleen. Kierittelin sille jalkoihin vihreät pintelit, samaa sävyä satulahuovan kanssa. En tiedä keneen yritin tehdä vaikutusta, ehkä eniten itseeni, kun huolissani ajattelin kaikenlaista. Saatuani itseni ja ponin varustettua menimme palloilemaan kentän laidalle. Edellinen tunti oli juuri lopuillaan, siellä mentiin jo käyntiä pitkin ohjin. Opettaja, Tyyne, tuli luokseni ja esitteli itsensä. Kerroin muutamalla sanalla Jesperistä ja omasta tasostani. Kun ratsukot alkoivat poistua kentältä, talutin Jesperin aitojen sisäpuolelle. Puista satoi kirjavia lehtiä hiekalle. Yritin keskittyä satulavyön kiristämiseen, vastailla tervehdyksiin ja ainakin teeskennellä olevani huoleton. Kammettuani itseni kyytiin ohjasin Jesperin uralle, jota kiersimme muiden tuntilaisten saapuessa kentälle. Tunsin jälleen uteliaiden katseiden kohdistuvan itseeni. Jarruttelin omia ajatuksiani, eihän meissä ollut mitään vikaa! Tyyne esitteli meidät pikaisesti muille, ja hymyilin kauniisti. Olin myös hieman huolissani muista, kun emme olleet aikoihin olleet samaan aikaan kentällä näin monen ratsukon seassa. Onneksi Jesper oli kuin kotonaan, omat oloni eivät tuntuneet vaikuttavan siihen millään tavoin. Olin taas, ties monettako kertaa, kiitollinen sen järkevyydestä. Lyhyiden alkukäyntien jälkeen kävi käsky kerätä ohjat. Lyhyet sivut mentiin käyntiä, pitkät ravia. Jesper muistutti lähinnä rautakankea. Siirtymisissä se oli myös hieman laiska, varsinkin raviin siirryttäessä se laahusti kuin täi tervassa. Toisaalta ihmekös tuo, kun viikko oltiin ensin taluteltu rokotuksen jäljiltä, ja vasta toissapäivänä päästy jumppaamaan. Sain tehdä ihan töitä saadakseni sen kulmiin, kun ruuna olisi mielellään oikaissut mutkat suoriksi. Se painoi hieman kädelle, joten kutittelin kuolainta jotten kannattelisi ponin päätä ihan yksinäni. Pian tehtävään lisättiin isot voltit pitkän sivun keskelle. Kentän keskeltä Tyyne huomautti ravin laadusta, tai oikeammin sen puutteesta. Pystyisimme parempaankin. Ohjeiden mukaisesti tiukensin hieman ohjaa samalla nostaen kättä, ryhdistäydyin itsekin ja pyysin Jesperiä eteenpäin. Sain välittömän palautteen: koko poni tuntui aivan toiselta kuin hetki sitten, kun se lopetti hiihtämisen ja alkoi nostella koipiaan. Rautakanki oikein suli allani, taipui ja asettui. Siirtymisetkin tuntuivat paremmalta, ja Tyynen mukaan myös näyttivät siltä. Oloni helpottui, kun tajusin keskittyä vain omaan tekemiseen. Kaikki mahtuivat kentälle hyvin, eikä vuonohevosratsukko ollut mikään kummajainen tässä kirjavassa joukossa. Saimme kehuja hienoista ympyröistä. Tunsin itseni ratsastajaksi. Lämmittelyn jälkeen ryhmä jaettiin kahdelle suurelle pääty-ympyrälle. Meidän kanssamme samassa ringissä pyöri shettis ja pilkkuponi. Mahduimme edelleen hyvin, ja lakkasin viimein murehtimasta. Sen myötä oma ratsastukseni parani huomattavasti. Kokosin luuni kasaan, kannoin itseni ja poni kantoi oman itsensä. Jesper rentoutui nopeasti, kuten oli tarkoituskin. Annoin ohjan valua sormieni välistä, kun ruuna alkoi venyä eteen ja alas. Hetkittäin olin ihan itsekin sitä mieltä, että homma meni putkeen ja saattoi jopa näyttää hienolta. Toiseen kierrokseen Jesper oli hieman jäykempi, mutta omalla hyvällä työskentelyllä sain sen hiljalleen paremmaksi. Tyyne ohjeisti kentän keskeltä, ja olin tyytyväinen kun olin uskaltautunut valvovan silmän alle. Sain palautetta omista virheistäni sekä ohjeita niiden korjaamiseen. Huomasin jättäneeni suuren osan suorituksista Jesperin hoidettavaksi hengaillen itse vain mukana. Nyt kun ratsastaja teki enemmän, tuloksetkin olivat parempia. Laukkaan siirryttäessä Jesper jopa hieman villiintyi, ja sain himmailla sen menoa. Rentouduin silti itsekin sen verran, että pystyin naurahtamaan sen pelleilylle. Jarrujen testauksen jälkeen laukka alkoi pyöriä kauniisti. Tunsin ponin hakeutuvan hyvään muotoon ja myötäävän, kavioiden rummuttaessa kentän pohjaa. Parhaan tahdin löydyttyä saimme luvan siirtyä loppuraveihin. Jesper sai mennä oikein pitkällä ohjalla, venyttää ja vanuttaa itseään. Tyyne kehui sen menoa, ympyrät olivat tehneet tehtävänsä. Kyllä ruuna tuntuikin paremmalta kuin pitkään aikaan. Myönnettäköön, olin tyytyväinen myös itseeni, vaikka toisaalta surin Jesperin taakkaa. Lupasin sille parantaa tapani ja tehdä jatkossa itse enemmän. Vanhat asiat olivat palautuneet mieleen ja olin saanut kurinpalautuksen. Poni pärskähteli ravatessaan. Muistutin sitä edelleen kulmista, jotka se pyrki unohtamaan. Lopulta olin antanut sille kaiken ohjan, ja siirryimme käyntiin. Jesper ravisteli kaulaansa, kuten sen tapana usein onkin. Kehuin ja kiittelin sitä pörröttäen sen pystytukkaa. Mitään ihmeellistä ei tunnilla ollut tehty, mutta paluu perusasioiden äärelle auttoi kyllä kummasti. Oli hyvä saada vaihteeksi ammatti-ihmisen palautetta ja neuvoja, niissä riittää mietittävää pitkäksi aikaa. Jesper antaa ehkä jopa liian paljon anteeksi ja hoitaa aina homman kotiin vaikka avut olisivatkin vähän niin ja näin. Sen vuoksi luulen tekeväni hyvin ja oikein, vaikka kaikesta saa kiittää vain automaattiponia. Loppukäyntien jälkeen kiitin Tyyneä tästä mahdollisuudesta ja maksoin tunnin. Kun muut alkoivat siirtyä kentältä talliin, talutin Jesperin joukon vanavedessä trailerille. Riisuin ponilta satulan ja vaihdoin sille riimun päähän. Pinteleitä poistaessani ruuna kuopi maata haluten piehtaroimaan, mutta sitä iloa en sille keskellä vieraan tallin pihaa suonut. Niinpä estääkseni sitä nolaamasta meitä molempia talutin sen koppiin. Heitin varusteet kyytiin ja starttasin auton kohti Pyökkihovia. Kotipihassa huokaisin helpotuksesta. Olimme selvinneet! Tai siis minä olin selvinnyt, Jesperistä ei ollut missään vaiheessa ollut epäilystäkään. Se pärjäsi usein paremmin kuin omistajansa. Peruutettuani ponin ulos autosta palkitsin sen ruhtinaallisesti porkkanoilla, vaikka heinäverkko olikin typötyhjä. Halasin ponin kaulaa, olin niin tyytyväinen! Ulkona oli jo pimeää, pihavalot paloivat, mutta vein silti rakkaan ratsuni kentälle piehtaroimaan. Kyllä se oli senkin ansainnut. Katselin sen mylläämistä. En tosin nähnyt paljon muuta kuin vaalean möykyn pimeydessä, kun en ollut sytyttänyt kentän valoa. Talliin mennessämme Daisy oli jo aloittelemassa iltahommia. Poikkeuksellinen hyvä mieleni taisi näkyä, ja päädyin kertomaan tunnin kulusta. Siksi en heti huomannut, kun Jesper käytti tilaisuutta hyväkseen ja ahtoi Limpun iltaheiniä kitaansa. Se nipisti suunsa tiukasti kiinni, kun yritin turhaan kiskoa heiniä sen hampaista. Daisy vain naureskeli sivussa. Luovutin osan Jesperin iltaheinistä Limpulle korvaukseksi tapahtuneesta rikoksesta. Jätin ponin karsinaansa, kun hain tavarat autosta ja siivosin trailerin. Pesin kuolaimet, harjasin huovan ja ravistelin pinteleistä hiekat pois. Kopin palauttaisin vasta seuraavana päivänä, tänään en enää jaksanut lähteä viemään sitä.
0 Comments
Leave a Reply. |
SE IHAN
|