|
Kuvat © NT
Virtuaalihevonen Tiedot eivät liity kuvissa olevaan hevoseen |
|
Jesper, pieni viikinkiponini, sydänkäpyseni, kuinka pitkä taival meillä onkaan takanamme; yhteisiä vuosia eivät riitä kahdenkaan käden sormet laskemaan. Tallitytön unelma toteutui, kun pitkäaikaisesta hoitohevosesta tuli lopulta oma. Elämme ja oleilemme omassa pienessä kuplassamme maastoillen ja mukavasti harrastaen. Kilpakentillä tai näyttelyissä meitä ei juurikaan nähdä, vaan panostamme ihan tavalliseen pullamössöarkeen ja päiväkirjan täyttämiseen. Pahoittelen myös, jos jotakuta häiritsee tältä sivulta puuttuvat sukutaulut ja -selvitykset tai kilpailukalenteri. Niitä ei toki ole unohdettu, ne vain eivät ole itselleni tärkeitä. Jesper on evm-sukuinen.
♥: Jenny
Luonteeltaan Jesper on jokaisen ponitytön unelma, oikein superhuippuihana! Se tykkää kovasti harjaamisesta, eikä ole harvinaista, että poni oikein rentoutuessaan jopa nukkuu. Jesper pitää mielellään seuraa hoitajalle, maistelee harjoja ja mupeltaa turvallaan ympäriinsä. Harjaamiseen saakin helposti kulumaan aikaa, sillä poni on kova piehtaroimaan. Kaviot nousevat ilman ongelmia, eikä häntää selvitettässäkään tarvitse pelätä potkimista. Jesper ei ole koskaan purrut tai potkinut ihmistä missään tilanteessa, edes pelästyessään. Satulointikaan ei tuota harmia: ruuna seisoo kiltisti paikoillaan, korkeintaan voi vähän häntä huiskia, mutta muuten se ei todellakaan vihoittele. Periaatteessa Jesperiä ei tarvitsisi laittaa kiinni ollenkaan, se kyllä pysyy paikoillaan niin kauan kuin hoitaja on lähettyillä. Tilaisuus kuitenkin tekee varkaan, ja selän takana muiden iltaheinät katoavat yllättävän nopeasti. Jesper tottelee äänikomentoja hyvin ja tietää olevansa valvonnan alla myös silloin kun ihmistä ei näy - vaikka tahtookin aika ajoin hieman koetella onneaan. Talutettaessa se kävelee kiltisti perässä, eikä narua oikeastaan tarvitse pitää kädessä, vaan riittää, että poni luulee olevansa kiinni. Ei sillä välttämättä tarvitse käyttää riimuakaan, sillä ihan vain otsatukastakin voi taluttaa. Jos ruuna kuitenkin sattuu pääsemään ihan kokonaan valloilleen, se todennäköisesti kävelee yksin suoraa päätä ensimmäiseen syömäkelpoiseen kasvustoon - vain erityisen villinä päivänä se saattaa livistää omille teilleen.
Ratsastettaessa poni onkin sitten aikamoinen testaaja. Se on hivenen laiskahko ja haluaa olla varma, että ratsastaja on tosissaan sen kanssa; muutenhan voi joutua tekemään turhaa työtä! Jos siltä ei pyydä mitään, ei saakaan mitään, ja sitten vain kierretään kenttää tekemättä tai ajattelematta yhtään mitään, ja sekös sille sopii. Pohjimmiltaan Jesper on todella nöyrä ja kuuliainen, alkuun hieman jäykkä, mutta dieselmoottorin lämmettyä kulkee kivasti. Sillä on miellyttävät askeleet, harjoitusravissa on aloittelijankin helppo istua. Sen selkään voi turvallisin mielin laittaa aivan kenet tahansa - ainoastaan esteratsastukseen tarvitaan kokeneempi pilotti. Koulukiemurat eivät Jesperiä kovasti kiinnosta, mutta kunhan yhteispeli alkaa toimia, se ei juurikaan kyseenalaista annettuja tehtäviä tai unohdu haahuilemaan. Vuonohevoselle tyypillisesti se on oikein päin kulkiessaan aika kivannäköinen, minkä lisäksi sillä on mielettömän hyvä ravi, jonka ansiosta on saatu hyviä pisteitä ja sijoituksiakin. Kunnon alkulämmittely on aina kohdallaan, mutta aivan erityisesti esteillä, koska silloin Jesperillä on taipumusta kuumeta. Laiskasta rätistä löytyy aivan toinen puoli, jota ei heti uskoisi olevan olemassakaan. (Tästä energiasta olisi kiva saada osa koulutunneillekin!) Poni tykkää hypätä, mutta aina loppua kohti vauhti sen kuin kiihtyy. Siitä syystä hyppelyitä onkin nykyisin jätetty jo vähemmälle. Ensimmäiset hypyt menevät usein hyvin ja homma pysyy hanskassa. Jesper kuuntelee ohjausta - paitsi pidätteitä -, hyppää vähintäänkin riittävällä ilmavaralla ja tapaa esteen jälkeen syöksyä eteenpäin kuin ohjus riippumatta siitä, onko ratsastaja vielä menossa mukana vai ei. Putoamisen sattuessa Jesper kuitenkin yleensä pysähtyy tai saattaa jopa palata pudonneen luokse tarkastamaan vaurioita. Sitä ei siis tarvitse pyydystää ympäri kenttää, vaan selkäännousun jälkeen päästään jatkamaan siitä, mihin jäätiin. Hyvästä yleisosaamisesta huolimatta ponin leipälaji on kuitenkin puskaratsastus ja maastoilu: ihan rauhassa metsäpoluilla ilman satulaa ja kiirettä. Sen motto lieneekin "hitaasti mutta varmasti", vaikka kyllä sillä kovaakin pääsee. Jesperillä on ihan oikeasti kaikkein parasta mennä ilman satulaa maastoon, siitä se tykkää itsekin. Ruuna on varma, se kuuntelee kaikessa rauhassa luonnon ääniä ja ratsastajaa, eikä säiky juuri mitään. Vähän se saattaa säpsähtää esimerkiksi pusikosta lentäviä lintuja, mutta ei lähde karkuun. Ratsastuksen lisäksi Jesper on opetettu myös ajolle, ja taitaa pitää kärryttelystä. Ehkä vaihtelu virkistää, sillä ajaessa poni tuntuu usein virkeämmältä kuin ratsastettaessa.
Muiden hevosten kanssa Jesper tulee yleensä hyvin toimeen. Sillä on paljon kavereita, se viihtyy kaikkien kanssa ja tekee heti ensimmäisenä tuttavuutta uusien naamojen kanssa. Joskus se johtaa ikävyyksiin, jos toinen hevonen ei olekaan yhtä seurallinen ja Jesper tunkee liian lähelle eikä ota varoituksia ymmärtääkseen. Tarhasta ja laitumelta ruuna tulee yleensä höristen luokse ja antaa kiinni helposti, mutta toisaalta ajoittaista hippaleikkiäkään ei tarvitse ihmetellä. Sen voi jättää viimeiseksi ulos ilman, että se riehuu itseään tai aitoja rikki. Todennäköisimmin se jaksaa hetken aikaa juoksennella ja huhuilla perään, mutta rauhoittuu kyllä. Se pärjää yksinäänkin, vaikka olisihan kaveri aina kiva, jollei samassa tarhassa, niin edes naapurissa.
Helppo käsiteltävyys pätee myös muissa erilaisissa tilanteissa, kuten pestessä, kengityksessä tai eläinlääkärin tutkimuksessa. Kuljetuksesta Jesper ei ole millänsäkään, sen voi lastata helposti lähettämällä, eikä se stressaa mistään. Jos se joskus säheltää, se uskoo kyllä kovaa sanaa ja lopettaa pelleilyn. Kilpailutilanteissa ruuna voi olla virtava, liekö sitten syynä yleinen hälinä vai ponin oma innostus. Kyllä se kuuntelee apuja, mutta keskittymisessä olisi parantamisen varaa. Tämän vuoksi ratsastajan on syytä olla kylmähermoinen, ettei oma jännitys kaada lisää vettä ponin myllyyn. Radalla kilpurimme keskittyy jotekin, mieluiten tietysti kaahaa täysillä läpi. Kokemuksesta tiedän, että ruusukkeet, kukat ja mahdolliset muut palkinnot se yleensä syö, jos vain saa ne ulottuvilleen, siksi ne on syytä pitää piilossa. Kotona se on sitten taas sama vanha Jesper.
Ratsastettaessa poni onkin sitten aikamoinen testaaja. Se on hivenen laiskahko ja haluaa olla varma, että ratsastaja on tosissaan sen kanssa; muutenhan voi joutua tekemään turhaa työtä! Jos siltä ei pyydä mitään, ei saakaan mitään, ja sitten vain kierretään kenttää tekemättä tai ajattelematta yhtään mitään, ja sekös sille sopii. Pohjimmiltaan Jesper on todella nöyrä ja kuuliainen, alkuun hieman jäykkä, mutta dieselmoottorin lämmettyä kulkee kivasti. Sillä on miellyttävät askeleet, harjoitusravissa on aloittelijankin helppo istua. Sen selkään voi turvallisin mielin laittaa aivan kenet tahansa - ainoastaan esteratsastukseen tarvitaan kokeneempi pilotti. Koulukiemurat eivät Jesperiä kovasti kiinnosta, mutta kunhan yhteispeli alkaa toimia, se ei juurikaan kyseenalaista annettuja tehtäviä tai unohdu haahuilemaan. Vuonohevoselle tyypillisesti se on oikein päin kulkiessaan aika kivannäköinen, minkä lisäksi sillä on mielettömän hyvä ravi, jonka ansiosta on saatu hyviä pisteitä ja sijoituksiakin. Kunnon alkulämmittely on aina kohdallaan, mutta aivan erityisesti esteillä, koska silloin Jesperillä on taipumusta kuumeta. Laiskasta rätistä löytyy aivan toinen puoli, jota ei heti uskoisi olevan olemassakaan. (Tästä energiasta olisi kiva saada osa koulutunneillekin!) Poni tykkää hypätä, mutta aina loppua kohti vauhti sen kuin kiihtyy. Siitä syystä hyppelyitä onkin nykyisin jätetty jo vähemmälle. Ensimmäiset hypyt menevät usein hyvin ja homma pysyy hanskassa. Jesper kuuntelee ohjausta - paitsi pidätteitä -, hyppää vähintäänkin riittävällä ilmavaralla ja tapaa esteen jälkeen syöksyä eteenpäin kuin ohjus riippumatta siitä, onko ratsastaja vielä menossa mukana vai ei. Putoamisen sattuessa Jesper kuitenkin yleensä pysähtyy tai saattaa jopa palata pudonneen luokse tarkastamaan vaurioita. Sitä ei siis tarvitse pyydystää ympäri kenttää, vaan selkäännousun jälkeen päästään jatkamaan siitä, mihin jäätiin. Hyvästä yleisosaamisesta huolimatta ponin leipälaji on kuitenkin puskaratsastus ja maastoilu: ihan rauhassa metsäpoluilla ilman satulaa ja kiirettä. Sen motto lieneekin "hitaasti mutta varmasti", vaikka kyllä sillä kovaakin pääsee. Jesperillä on ihan oikeasti kaikkein parasta mennä ilman satulaa maastoon, siitä se tykkää itsekin. Ruuna on varma, se kuuntelee kaikessa rauhassa luonnon ääniä ja ratsastajaa, eikä säiky juuri mitään. Vähän se saattaa säpsähtää esimerkiksi pusikosta lentäviä lintuja, mutta ei lähde karkuun. Ratsastuksen lisäksi Jesper on opetettu myös ajolle, ja taitaa pitää kärryttelystä. Ehkä vaihtelu virkistää, sillä ajaessa poni tuntuu usein virkeämmältä kuin ratsastettaessa.
Muiden hevosten kanssa Jesper tulee yleensä hyvin toimeen. Sillä on paljon kavereita, se viihtyy kaikkien kanssa ja tekee heti ensimmäisenä tuttavuutta uusien naamojen kanssa. Joskus se johtaa ikävyyksiin, jos toinen hevonen ei olekaan yhtä seurallinen ja Jesper tunkee liian lähelle eikä ota varoituksia ymmärtääkseen. Tarhasta ja laitumelta ruuna tulee yleensä höristen luokse ja antaa kiinni helposti, mutta toisaalta ajoittaista hippaleikkiäkään ei tarvitse ihmetellä. Sen voi jättää viimeiseksi ulos ilman, että se riehuu itseään tai aitoja rikki. Todennäköisimmin se jaksaa hetken aikaa juoksennella ja huhuilla perään, mutta rauhoittuu kyllä. Se pärjää yksinäänkin, vaikka olisihan kaveri aina kiva, jollei samassa tarhassa, niin edes naapurissa.
Helppo käsiteltävyys pätee myös muissa erilaisissa tilanteissa, kuten pestessä, kengityksessä tai eläinlääkärin tutkimuksessa. Kuljetuksesta Jesper ei ole millänsäkään, sen voi lastata helposti lähettämällä, eikä se stressaa mistään. Jos se joskus säheltää, se uskoo kyllä kovaa sanaa ja lopettaa pelleilyn. Kilpailutilanteissa ruuna voi olla virtava, liekö sitten syynä yleinen hälinä vai ponin oma innostus. Kyllä se kuuntelee apuja, mutta keskittymisessä olisi parantamisen varaa. Tämän vuoksi ratsastajan on syytä olla kylmähermoinen, ettei oma jännitys kaada lisää vettä ponin myllyyn. Radalla kilpurimme keskittyy jotekin, mieluiten tietysti kaahaa täysillä läpi. Kokemuksesta tiedän, että ruusukkeet, kukat ja mahdolliset muut palkinnot se yleensä syö, jos vain saa ne ulottuvilleen, siksi ne on syytä pitää piilossa. Kotona se on sitten taas sama vanha Jesper.